maanantai 25. elokuuta 2014

Kesän photoshootit part 2

Lisää kesän cossikuvasatoa. Nyt vuorossa Aisun Gumi ja mun Miku-cossit Bad End Night-versiona.
Näille cosseille, olin jo tekovaiheessa löytänyt unelmakuvauspaikan kylältä. Eräs vanha talo, joka sattuu olemaan sukulaisteni ja kaukaisten perhetuttujeni omistama. Luvan pihapiirissä kuvailemiseen kysyin jo kevväällä, ja se tulikin helposti, ainoana ehtona oli näyttää aiempia kuvia cosseista ja selittää että mitä tämä oikein on. Ja vastaanottokin oli ymmärtävää ja ihan kiinnostunutta, kyseessä olivat siis yli 60-vuotiaat sisarukset. Silloin kun Seven Ja Chooichi oli meillä niin päätimme, että nyt kun on kuvaajia voisi käydä kuvailemassa siellä, ja odotin että kukaan ei olisi paikalla. Yllätys olikin suuri, kun samana päivänä ainakin melkein kaikki vanhempi sukupolvi ja heidän lapsensa perheineen olivat viettämässä kesäpäivää talolla ja ulkona. Koska kaikki cossinosat oli jo päällä, niin emme (tai no minä en) kuitenkaan luovuttaneet heti, vaan kävin selittämässä että mitä varten olimme tulleet ja kuka olin koska peruukki ja piilarit hämää paljon ja pelästyin kun pihalla ei ollutkaan ketään niistä,  jotka muistan tavanneeni, mutta no vastaanotto oli taas positiivista ja meiltä jop kysyttiin haluisimmeko kuvata talon sisälläkin, tästä kieltäydyin, mutta jälkeenpäin ajatellen olishan siihen voinut suostua, kun muistaakseni talo on upea myös sisältäpäin. Ja kuolaamaltani terassiltakaan emme ottaneet kuvia, koska ruokailu oli menossa juuri siinä kohtaa. Suloisinta oli, kun pieni sukulaispoikani katseli ihmetellen ja hänen äitinsä otti meistä yhteiskuvan ja poika pti mua kädestä kiinni. Jälkeenpäin kun selitin asiasta äidille ja kerroin ketä ulkona oli ollut, niin aloin hiukan paremmin muistaa sen, että olen useampaankin otteeseen tavannut kyseiset ihmiset kun olin pieni, mutta autuaasti unohtanut kaiken. Ja tämän takia tarvisikin pitää äitiä mukana aina kun menee kuvaileen johonkin vieraaseen paikkaan, koska A) äidillä on oikeesti paljon enemmän pokkaa (kerran se ehdotti ihan vakavissaan, että mennäänkö kuokkimaan kylässä järjestettäville pohjalaishäille, kuokkiminen kun on pohjalainen tapa, ainakin äiti kertoi itse nuorena käyneensä tervehtimässä hääpareja, Pohjanmaalta kun on kotoisin) ja myöskin elämänviisautta mennä puhuun ihmisille ja B) kun joku jo puhuu ihmisille, niin ne ei keskity niin paljoo siihen mitä me säädetään

Kuvia on ottanut vaihtelevasti Chooichi, Seven ja Aisu

Siellä on tollanen kiva portti/seinä osuus

Ja paikkoja vaihdettiin, kun tajuttiin, että on ehkä teeman sopivampaa jos Gumi ottaa Mikun vastaan.

Turistikierros, ja kaikki nähtävyydet tulee käytyä!

Tämä ja seuraava kuva oli ihan liian ylivalottunut, joten muokkasin niitä tosi paljon yli, ja ihan kivat niistä tuli. Sillai kauhuleffa-maisesti kivoja. 




Voi olla että suoraan edestäpäin olisi ollut parempi kuvakulma tähän kuvaan, mutta sillon mun jalka olis näkynyt, kun mun nilkka oli tuolloin tosi kipee ja en saanut taivutettuu sitä niin et se olis jääny hameen alle. 


Sisätilakuvat on otettu meiltä kotoa



En osaa päättää kummasta muokkaustyylistäni pidän enemmän, joten laitan molemmat. Oon ettiny tota peiliä tosi kauan meiän vintiltä, koska oon just halunnu tän tyylisiä kuvia, ja koska peili on tosi vanha niin siinä on naarmuja ja kulumia, ja se luo kivan efektin kuvaan. 




Tähän kuvaan oli tosi jännä poseta, kun mä en nähnyt itteeni peilistä, niin tarvi luottaa täysin Sevenin ohjeistukseen, et missä kohtaa pidän avainta ja minkälainen ilme pitäis olla. Eli idea on siis että tapan Gumin, koska videoissa Miku sekoaa ja tappaa kaikki.  Helteen ja naaman sulamisen takia levinneet rajaukset saa mun ilmeestä sopivan psykon. 

Tällä kertaa derppikuvii ei tullut niin paljoo, mutta löysin kuitenkin muutaman;


Älkää päästäkö mua yksin kameran eteen tai tuloksena on tälläsii

Ihan ensimmäisiä, murhaan Aisu-kuvia, joista ei sitten tullut yhtään mitään peilin pienuuden takia.. 

Oooooooo

Ja jos joskus vielä jaksaisin käydä Lilystä otetut kuvat läpi ja lisäillä ne tänne, niin kesän kuvaukset olis selitetty. 

2 kommenttia:

  1. hei missäs se lattiallamakaamiskuva, jonka ottamiseen jouduin vääntäytymään mitä erikoisimpiin asentoihin? tai olin mä aika mielenkiintosesti noissa peilikuvissakin. Ens kerralla varaudutaan kahella kameralla, että saadaan behind-the-scenes kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jäi pois, kun blogger ei suostunu lataan enää sitä ja yhtä muuta kuvaa, ja sitten en enää jaksanu kokeilla uudestaa, Joo tarvii seuraaval kerralla kyllä muistaa se toinen kamera, koska BTS-kuvista tulis niin parhaita :D

      Poista