keskiviikko 13. elokuuta 2014

Suunnitelmia, koska vielä ei ole paniikkia

Kyllä loputkin photoshootti-postaukset on tulossa, mutta juuri nyt en jaksa keksiä niihin mitään kirjotettavaa, joten kerronpa tässä välissä Tracon-suunnitelmistani.
Lauantaina (ainakin tämän hetken tiedon mukaan) olen Eeveelution-gijinka ryhmässä Jolteonina.
Idea on että kaikki tekevät omanlaisensa version, ja
siitä sitten toivottavasti muodostuu jonkilainen kokonaisuus.
Tämän näköinen pokemon
Itse ajattelin tehdä mekon, jossa on kiva kellohelma, ja
takana helma pitenisi kuvastamaan häntää, ja kaulukseen
valkoista kangasta.Ja korvat tietenkin tulee. Kaavat on jo valmiina, mutta kangas
leikkaamatta, joten tekemistä kyllä löytyy, mutta onneksi
on vielä aikaakin (tai no kuukausi. APUA). Kenkäkaupassa ollesani huomasin aivan täydelliset kengät tähän alekopasta, mutta harmi kyllä koko oli kaks numeroo liian pieni, ja toisia samanlaisia ei tietenkään ollut. Tarvii käydä katsomassa kirppareilta löytyiskö jotain sopivia kenkiä.


Sunnuntaina sitten todennäköisesti kierrätän
Lilyä, kun en toista uutta cossia halua/jaksa tehdä Traconiin mennessä. Jospa nyt olisi vähän viileämpää, kuin Desussa kesällä.


Ja sitten asioihin, jotka ei liity cossaukseen miteenkkän, mut haluan muuten vaan selittää niitä. Syksyllä elämääni tapahtuu iso muutos puolen vuoden ajaksi, kun lähden au pairiksi Australiaan. Jeeee. Olisin kyllä ehkä myös halunnut yliopistoon opiskelemaan, mutta ensin luulin että en päässyt mihinkään, ja sitten kun olin sopinut au pairiuteni Perthissä asustelevan perheeni kanssa, niin Jyväskylästä tuli hyväksymiskirje akvaattisiin tieteisiin. Olin ollut siis varalla sinne, mutta edelläni oli sen verran porukkaa, etten ikinä olisi uskonut pääseväni sisään, mutta pääsinpäs sittenkin. Vähän aikaa mietin kirjeen saatuani, et mitä hittoo mä nyt teen, mutta päätin sitten vastaanottaa paikan ja ilmottautua poissaolevaksi ekaksi vuodeksi (tukikuukausista ja valmistusmisajan rajotteista viis xD)
Perth, jonne siis olen menossa, sijaitsee Austraian länsipuolella, ja on neljänneks suurin kaupunki sieltä (1,6 miljoonaa asukasta), lämpötilojen pitäisi kuulemma olla ihan siedettäviä siellä. tai ainakin toivon niin, kun en yhtään tykänny niistä 30 asteen hellepäivistä heinäkuussa, mut ehkä tollaset lämpötilat on ihan normaaleja siellä..

Ja loppuun viä randomeja kuvia kesän ajalta:


Serkkuni ja hänen kihlattunsa koira Nana



Ampiaiset on ihan kivoja sillon kun ne pörrää kukkien ympärillä, mutta sitten kun ne lähtee vaeltaa ympäriinsä ja kerääntyy pieneen kioskikoppiin sisälle makean perässä, ne ei oo kivoja. Tosin niitä on oppinut väistelee aika tehokkaasti parin viikon aikana, kun mun seurana töissä voi hyvinkin olla kuumina päivinä 10 ampiaista.

















Yritykset ottaa kuusta kuvii, johti vaan yhteen kuvaan kuusta, ja muutamaan ylitaitelliseen kuvaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti