sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Jee! Sain jotain tehtyä...

Eli siis uusin hahmo, jota oon päättänyt cossata on Merida, niinkuin jo viime postauksessa mainitsin.

Tuon näköinen.





Päätin sittenkin tehdä Meridan jo Desuun, kun nyt vielä kerkiää muuttamaan suunnitelmiaan. Tämä siis tarkoittaa sitä. että Kururu Air Gearista jää myöhemmäksi.. Mutta tämänkään kanssa en välttynyt ongelmilta: 1. En meinannut ensin löytää sopivaa kangasta. Tampereella olisi ollut todella täydellisen sävyistä, mutta se oli samettia, ja en halua samettista kokopitkää mekkoa kesäksi, joten en sitten ostanut sitä.. mutta onneksi löysin pienemmästä kangaskaupasta sopivan väristä kangasta ja sain sen vielä 10% alennuksella , koska ostin kangaspakan loppuun...
Ongelma 2: En tiedä vieläkään mistä löytäisin tekonahkaa nuoliviiniin ja vyöhön.. Aisun kanssa kysyttiin Treeltä pari viikkoo sitten tekonhaka valikoimista, ja ne olivat lievästi sanottuna surkeat...
3: En todellakaan tiedä mitkä kengät laitan asun kanssa. Itselläni ei oikein ole tuollaisia ruskeita nahkakenkiä, ja tennarit ovat hiukan liian nykyaikaisia.. Vaikka uskoisin, että Merida käyttäisi tennareita, jos eläisi nykyajassa.... Mutta tarvii alkaa kiertelemään kirppareita, jos niistä löytyisi sopivia kenkiä..

Jotain olen kuitenkin saanut tehtyä: Nimittäin jousen rungon. Helpon ohjeen siitä miten se tehdään löysin tuolta , ja soveltaen sitä vähän pääsin ihan hyvään lopputulokseen. Ja tää jousihan on mun ensimmäinen proppi, mitä teen sitten Hinamorin miekan.. Ja ensimmäinen jonka teen ite, eikä Aisu tai Aisun isä ja pikkuveli tee siitä puoliks..



Eli ensin hahmottelin sen jousen muodon kahteen paksuun (tai no paksuun ja paksuun 1,6 millistä se oli...)  rautalangan pätkään, vaikein osio koko hommasta, koska en meinannut saada niistä millään oikeen näkösiä, kunnes äiti sitten autto vähän..

Sitten muodostin niistä kahdesta kolmiulotteisen muodon lisäämällä sinne väliin rautalangasta tehtyjä spiraalijuttuja. Tämän jälkeen muotolin kaksi jousenmuotoista pätkää lisää, että saisin spiraalien ympärille jonkinlaisen kehikon.

 Sama vaihe, mutta edistyneenpänä

 Lopula jesaroin jousen kokonaan. Siitä tuli 90 senttiä pitkä, joten ihan sopiva..

Loppuillan vietin liisteröidessä sanomalehtiä härpäkkeen ympärille, katsoen samalla euroviisujen esikatseluja.. Oli kyllä aika tylsiä esityksiä... Mutta onneksi äiti ei ollut sisällä silloin, kun liisteröin, koska istuin olohuoneemme parkettilattialla tekemässä sitä, ja äiti on kauheen suojelevainen sitä lattiaa kohtaan.. Mutta oli mulla sentäs paljon sanomalehtiä suojana, joten en liisteröinyt lattiaa samalla.. Ja ihme kyllä liisterikin onnistui ihan hyvin, kun ostin sellaisen jauhepakkauksen ja heitin jonkun arvion siitä paljonko sitä menee litraan vettä. (En siis ole koskaan tehnyt liisteriä ite , saati sitten käyttäny sitä seiskaluokan kuviksen jälkeen..) Mutta lopputulos on tässä:


Eli jousi on oikestaan valmis, vähän kiero ja oikea muoto ei ihan pysynyt, mutta tyytyväinen olen silti,  mutta maali ja ne yksityiskohdat siitä vielä puuttuu, mutta etsiskelen niitä Tampereelta ensi viikolla.
Nyt on vain nuoli-ongelma: En tiiä teenkö ne jostain paperista, vai etsinkö sopivia oksia ja kuorin ne. Paperisiin olis varmana helpompi saada sulat päähän..

Ja jeejeee! Saan myös sen oikean jousen, mutta siihen menee aika kauan aikaa vielä..

4 kommenttia:

  1. Joku muukin siis käyttää jesaria jousen tekoon...
    Noista kengistä, jos haluat (ja jos ne mahtuu sun jalkaan) voin lainata mun ruskeita saappaita sulle. Joita käytin siis Arietissa ainakin. Ihan hyvät kesäkengät ja silleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesari on vaan niin kätevää XD
      Joo tottakai haluan lainata niitä kenkiä, jos ne on kokoo 39... (tai 38 menee ehkä just ja just..) Paitsi eks ne ollu just ne talvikengät, vai sekotanko ne joihinkin toisiin??

      Poista
    2. Joo ne on ne talvikengät. Mut ei se mua ainakaan haitannu. Ja kokoa 39.

      Poista
    3. No on mulla jokatapauksessa paljon vaatetta sinä päivänä pääällä, joten ei haittaa.. Kiitos jos viitsit tuoda ne mukanas sillon.

      Poista